Kirjoittaja
Taito pitkä, elämä lyhyt.
Käsityöpäiväkirja taidon harjaannuttamisesta.
|
Tiedättekös että on jo kesäkuun kolmas päivä ? Tai siis varmaan nejäs kun saan julkaistua tämän postauksen. Aivan uskomatonta miten tämä kevät on mennyt hujauksessa !! Kuka vei huhtikuun ja toukokuun sillä selkeä muistikuva mulla on viimeksi maaliskuusta.....?!? ;-)

Gorjuss-tyttö on tässä vaiheessa; tukka ja mekko. Nyt se sitten saakin jäädä kesäkuuksi lepäilemään korin pohjalle. Tuli tympäännys. Ja sitä paitsi tytärkään ei varmaan ehtisi viimeistellä työtä ennen kuin syksyllä. Ihmettelen sitä uudestaan heinäkuussa. Tai elokuussa, ehkä.

Ihan varkain laitoin alulle joku aika sitten Jardin Privén ilmaismallin Arbre du Printemps (olisiko jotain sinnepäin kuin että Kevään puu?). Sain sen jo tiistaina valmiiksikin mutta en ole ehtinyt kuvata sitä valmiina. Yhden muutoksen väreihinkin tein mutta siitä ja kankaasta enemmän sitten kun saan työn silitettyä.


Toukokuun työ Tralalaan ABC Bienvenue jäi kesken. Aika pahastikin. Mutta ei haittaa sillä tämä on vasta toinen RPH- työ, joka ei valmistunut alkuperäisessä aikataulussa. Ehkäpä jos en olisi ajautunut Gorjuss/Arbre du Printemps -sivuraiteille, olisi se valmistunut ennen kuun loppua. Edelleen tuon mallin kaunein kohta on minusta noi puut.

Kesäkuussa otin suunnitellusti käsittelyyn myöskin Tralalaan Jardin Turquoise et Chocolat -työn. Tammikuun aikana en edes tajunnut kuinka samantyylisiä tämä ja ABC Bienvenue ovatkaan; talo ja aakkosia. Kukkasia ja ornamentteja. Ja sydämiä. Jotenkin kuitenkin aivan eri tunnelma. Työn tarkemmat speksit löytyy täältä postauksesta ja kuvassa yllä se mitä ehdin tammikuussa työtä tehdä. Parin huonounisen yön jälkeen edistystäkin kuvaan verrattuna on jo tapahtunut.

Kuvan lähde; http://en.wikipedia.org/wiki/File:Milan_Montage.png
Maanantaina käännämme nokan kohti Milanoa ja Lombardiaa. Yleensä olen aina matkoiltani hankkinut jotain kivaa lähitulevaisuuden vaihtoihin mutta nyt löikin vähän tyhjää sillä minulla on edelleen menossa vaihtovapaa -vuosi. Siispä päätin ilahduttaa jotain blogini lukijaa. Arvon onnekkaan muutaman päivän päästä eli arvonta päättyy 9.6.2011 klo 23.59. Mukaan pääsee jättämällä kommentin ja kertomalla yhdellä adjektiivilla minkälaisen tuliaisen Milanosta toivoisi saavansa. Sen verran tiukkana haluan vielä olla että mukaan pääsee vain ne henkilöt, jotka ovat jo aiemminkin blogiini kommentoineet. Siis muuhunkin kuin edelliseen arvontaan. :-)
Yksinkertaista, vai mitä ?!
Nyt on pakko painua pehkuihin että jaksaa huomenna esikoisen 9-luokan kevätjuhlaan ja körötellä vaunu perässä vielä vajaa 700km sinne paikkakunnalle, jossa viljellään perunaa sekä valmistetaan silliä ja veneitä.
Ciao !
Caffe Latte - Little House Needleworks
Langat Crescent Colours silks
Kangas Zweigart (?) Belfast 32 ct, väri Country Mocha

Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
Tämä on ensimmäinen kolmesta kahviaiheisesta taulusta. Tarkoitus olisi viimeistellä ne tauluksi kuten Mari on tässä tehnyt. Voi olla että jätän samalla tavalla kehyksetkin pistelemättä sillä tarkoitus on viimeistellä juurikin samanlaiseksi tauluksi meidän keittiöön.
Pistelen kaikki kolme (Caffe Latte, Frappuccino ja Capuccino) samalle kankaalle. Käytäntö näyttää kuinka hankalaa pistely on tuollaiselle pitkänomaiselle kankaalle mutta ainakin keskikohtien laskeminen suhteessa toisiinsa oli ihan jostain pimeästä paikasta.
Törmäsin tänään muuten hauskaan ilmaismalliin (pdf) Plum Street Samplers -blogissa. Tykkään joistakin hänen malleistaan mutta en ole koskaan niitä (vielä) pistellyt.
17.08.2010 - 16:59 / Kategoriat: Cross stitch, Freebie, OUPS, Swaps and gifts
Oupsin PP on miltei loppusuoralla ja työn alle tällä viikolla otankin viimeisen työn (Marja). Nämä kaksi edellistä on jäänyt polkkaamatta (pahoitteluni Ullalle ja Minnalle!), joten nyt vähän myöhäisesti kuvat ja jutut.
Ullan aihe tuntui ensin vaikealta koska en ole itse kovin syksy-ihminen ristipistoissa enkä juurikaan omista kurpitsa-aiheisia malleja. Olin jo huhuilemassa Oupsin kurpitsa-faneja hätiin mutta törmäsin netin syövereissä The Drawn Threadin kivaan ilmaismalliin. Muokkasin työtä jättämällä muutaman erikoispiston pois. Kuva ei todellakaan tee oikeutta sillä pistely onnistui mielestäni hyvin. Lisäksi oman pistelyni sijoittaminen Ullan kankaaseen onnistui mielestäni kivasti. Toivottavasti myös kankaan omistaja tykkää.

Pumpkin keeper by The Drawn Thread
freebie (pdf)
56*56 pistoa
kangas Wicheltin pellava 32 ct, väri Amber
valmis 4.7.2010
Minnan työhön vaihdoin kaikki värit alkuperäisestä ohjeesta ja noudattelin Lennun pistelemän kuvan värimaailmaa. Itse malli löytyi DeFa:n ilmaisohjeista, jotka kannattaa ehkä käydä lataamassa omalle koneelle sillä lehteähän ei enää julkaista. Minnan aihe oli ystävät ja ystävyys ja mielestäni tämä kuva esitti hyvin miten Oupsi on tuonut ystävyyttä yhden sun toisen meistä elämään; herkkuja, lahjoja, välittämistä ja enkelimäisiä tekoja. Kuin ruusuilla tanssimista ! 

Un ange passe by Virginie Goussè (C Mon Monde)
freebie (pdf)
66 * 53 pistoa
16.-24.7.2010
Oupsin kesävaihto oli heinäkuun alkupuolella ja siinä minua lahjoi Torniosta Tuula. En ollut Tuulalta tainnut aiemmin vaihtolahjaa saadakaan. Tuula oli pistellyt minulle ihanan Atalien saksokoristeen Cassandren. Koristeen perässä oli kauniit Bohinin sakset ja paketissa oli mukana myös mm. hääsuklaata naapurimaasta, punaviini -pullo, sinkkiämpäri ja avaimenperä -kuksa nimelläni varustettuna. Kiitos todella paljon huolella kootusta ja tehdystä vaihtolahjasta Tuulalle ! Olin todella onnekas päästessäni vaihtopariksesi !

Minulla ei olekaan yhtäkään noita Atalien saksikoristeita/biscornuja. Yhden kuukausi-biscornun (lokakuu 2007) olen nähnyt livenä (Ritvan tekemä) ja ainakin sen voisi tehdä itsellekin. Hämähäkkiruusut ovat tosi kauniita ja kuulemma suht helppoja tehdä vaikka yleensä en mielelläni pistele erikoispistoja.
Viimeisenä yönä ennen määräpäivää viimeistelin valmiiksi oman vaihtolahjani Lennulle. Kuvat ovat ö-luokan secundaa napattu hetki ennen lahjan antamista meidän vaunun pöytää vasten. Lennulla on blogissaan huomattavasti paremmat kuvat kera vaihdossa annettujen muiden lahjojen. Vaihdon teeman mukaisesti muiden lahjojen alkukirjaimet muostavat sanan KESÄ;
Kornblume -väristä Wollmeisenin lankaa
Eiffel-torni aiheinen kaulakoru
Suklaa-saippua Riiasta
(t)Äysikuu ja kissa -malli (Blackbird Designs; Midnight Watch)

Petit Chat by Corinne Rigaudeau/ Tralala
freebie
47*47 pistoa
22.5-3.7.2010
DMC 838 ja 3687
Oupsin PP jatkaa kiertoaan. Huhtikuussa pistelin Teijan työhön ihanaisen Tralalaan lampaan kera pikkuisen linnun. Aiheena Teijalla oli mieluisin pistelyeläin. Minulla se vaihtelee lampaan, pupun ja lohikäärmeen kanssa, tosin jälkimmäiset ovat yleensä älyttömän kovatöisiä värivaihteluineen. Tähänkin olisin voinut kyllä tehdä vaikka Jennifer Aikman-Smithin lohikäärmeistä (freebiet) jonkun söpön. Marialla on muuten työn alla todella kaunis lohikäärmetyö, jossa on kolmen eri suunnittelijan lohikäärmeet.
Ja takaisin satuolennoista PP-työhön;

Petit Bergére by Corinne Rigaudeau
40*46 pistoa
23.-30.4.2010
Langat DMC ja Atalie
Kun PP kierros alkoi tunsin melkein pakokauhua miettiessäni mitä ihmettä pistelisin Virpin työhön. Hänen aiheena on suomalainen metsä. Jostain muistin syvyyksistä löysin jonkun saksalaisen mallin ketusta metsässä, tosin mitään havaintoa missä tämä freebie majailee ei ollut. Marja-Liisan vinkistä löysin Kristinin sivuille. Malli oli muuten hyvä mutta saksalaiset ketut ovat ilmeisesti keltaisia.......ennen kuin tajusin värin outouden, olin pistellyt koko eläimen valmiiksi. Työ meni pariksi viikoksi nurkkaan häpeämään koska inhoan tehdä itse värivaihtoja valmiisiin malleihin. Kuukausi ehti jo vaihtua ennen kuin muistin kaivaa sen takaisin ja pistelin ketun uudestaan mutta eri värillä. Mallissa oli ketun vasemmallakin puolella puu mutta en sitä tähän pistellyt jos Virpi haluaa jollain tavalla yhdistää eri tekijöiden kuvat. Toisella puulla kettu olisi tavallaan suljettu omaan koloonsa.
Kangas on tosi kaunis ja monivärinen. Jännä nähdä miten pisteltävät kuvat tuovat sen eri sävyt paremmin esiin. Ihan oikeaa sävyä en saanut välitettyä kuvan kautta vaan nyt se vaikuttaa liian sinertävältä.

Fuchs by Kristen Schmidt/Krissy-Cross
n. 25*45 pistoa
touko-kesäkuu 2010
Langat DMC
PP kierros on jo yli puolen välin sillä minulla on enää jäljellä Ullan, Minnan ja Marjan työt. Ullalle pistelen kesäkuun aikana kurpitsaista mutta voipi olla että joudun huutelemaan yhden tai kahden kurpitsa-fanin perään mallia lainaan....
Tässä kuvakavalkaadia jo pistelemistäni PP-osuuksista;
Lennu Virpi Tuula

Teija Anne
Pian alkaa jännääminen miltä oma työ näyttää......

Mä olen maailman huonoin PIFfaaja (PIF= pay it forward). Ainakin sen suhteen kuinka pitkään ihmiset joutuvat odottamaan PIF-lahjojani.
Sata vuotta, sitten kun alkuperäinen blogini oli vielä julkinen, siihen yhteen ja ainoaan täällä järjestettyyn PIFfiin osallistui mm. Pirjo. Hänelle oli kiva tehdä sillä toive tuli selkeänä; vaaleanpunaisena neulavihko, jonka juuri olin tehnyt jollekin lahjaksi vaaleansinisenä. Lisäksi Pirjo on reiruhun pohojanmaalta ja neuloo. Ja pyörittää jumalattoman kokoista huushollia. Pirjon töistä olen saanut poltteen rekipeitto -töihin. Kaikki nämä siis luetaan positiivisiksi piirteiksi ihmisessä.


Casa Mian pistoileva enkeli (freebie)
Lejeunen kirjasta Répertoire des Frises joku malli
4.-7.7.2009 (köh, viimeistely 05/2010)
DMC 3608
pistelynauha Violariumista
solmimisnauha Tildaa
vuorikangas PeeKaalta (kai)
Yhden ystävän perheellä on vastustanut luvattoman paljon. Oupsin keskuudessa päätimme ilahduttaa häntä Ystävänpäivä halauksella postitse. Osa meistä ehti pistellä jotain mukaankin lähetykseen. Tämä valmistui nopeasti lämpimin ajatuksin.

Kirjain -
Valerie Lejeune
Cross Stitch Bible malli 416
Sydän -koriste
malli freebie netin syövereistä
33*33 pistoa
6.-9.2.2010
Lankana Atalien Passion
Kyseessä siis yksi koriste, jossa pistelyt molemmin puolin.
12.12.2009 - 19:07 / Kategoriat: Cross stitch, Freebie, OUPS, Swaps and gifts
Oupsin perinteinen jouluvaihto tapahtui tänä vuonna 5.12. Minulla oli onni saada lahja Hannalta. En kovin hyvin häntä vielä tunne mutta varsin suloiseksi ihmiseksi häntä kuvailisin. Hannan arki lienee vierähtävän kahden alle kouluikäisen kanssa. Siitä huolimatta hän oli löytänyt aikaa pistellä ja viimeistellä minulle tämä iki-ihanan Lizzie Katen mallin joulutötteröksi. Mukana oli lumiukko -pullonkorkki ja rasia suklaata.

Tykkään Lizzie Katen malleista niiden selkeiden ja värien vuoksi. Ja veikeiden hahmojen. Olen tainnut itsekin jonnekin jouluvaihtoon joulupukki-malleja pistellä. Tuollainen tötterö on kiva tapa viimeistellä.
Omaksi vaihtoparikseni sain Lennun. Hänet olen oupsilaisista tuntenut pisimpään ja oikeastaan hänen kautta löytänyt varsinaisen ristipistomaailman netissä.

Love Tree by Rose Krizan
70x90 pistoa
kangas: Floba
Lanka: DMC 816
13.11-2.12.2009
Koska malli on pistelty yhden langan yli, jouduin muokkaamaan hiukan mallia. L-kirjaimen kohdalla olevissa linnuissa olisi ollut puolipistoja, joten linnut muuttuivat sydämiksi. Valitsin tarkoituksella rouheaa kangasta ja punosta sillä tiesin Lennun pitävän maanläheisestä sävyistä. Malli oli nopea ja kiva pistellä.
17.10.2009 - 12:13 / Kategoriat: Cross stitch, Freebie, Swaps and gifts

Aakkossampler -ilmaismalli jostain netin syövereistä
Koko: 56*79 pistoa, pistelty yhdellä säikeellä yhden yli
Kangas: Silkweaver Opalescent Lugana 28ct
Peltirasia Violariumista
3.-26.9.09
01.08.2009 - 20:15 / Kategoriat: Cross stitch, OUPS, Swaps and gifts, Freebie

Tas de frises...en coeur
Jostain päin nettiä
Koko 58x55 pistoa
21.2-1.3.09
Kangas jotain Violariumin pellavaa
Lanka DMC Color Variations 4210
|