Kirjoittaja
Taito pitkä, elämä lyhyt.
Käsityöpäiväkirja taidon harjaannuttamisesta.
|
En ole hävinnyt minnekään mutta kesä vei mennessään. Vaikka minusta tuntuu että kesää ei ole ollutkaan. Juu, lämpöä on kyllä riittänyt mutta kesäkuun puolivälistä elokuun alkuun on mennyt hyvin tiiviisti töiden ääressä. Emme ole ehtineet edes lyhyitä vaunureissuja tehdä, juhannusta lukuunottamatta. Ehkä siksi minusta tuntuukin ettei kesää ole ollut sillä ne ovat niin mainioita irtiottoja arjesta ja työpaineista. Bloggausintokin on ollut aivan hakusessa muutaman muun innon kanssa mutta jonkin verran olen ehtinyt tehdä käsitöitä. Niistä sitten lähiaikoina vielä lisää.
Asiaan siis. Keväällä RPH-työnä pistelemäni nalle-herra on nyt viimeistelty ja eilen tänään annettu uudelle omistajalleen. En vielä työtä aloittaessani tiennyt että päädymme lahjan saajan kummeiksi eli siltäkin osin työ meni ihan nappiin.

Coeur bébé fille - Isabelle Haccourt-Vautier
Si la Mer m´était comptée
Koko 126*84 pistoa
Langat DMC 3032, 3021 ja 3790
Kangas Zweigartin 32ct lugana, väri valkoinen
Alusta alkaen halusin viimeistellä työn peitoksi. Siinä oli vain yksi pieni mutka matkassa....en ollut eläissäni tehnyt tilkkutyöpeittoa. Kyselin jo ystävältäni Ritvalta mahdollisia back-up -apuja mutta loppujen lopuksi sain pääteltyä työjärjestykset ihan itse. Reunuskaitaleeseen lunttasin vähän apua jostain tilkkutyökirjasta. Peiton koko on muistaakseni n. 65 * 130 cm. Lunttasin jossain vaiheessa vauvan sängyn kooksi 60*120 cm, joten peitto sopisi mainiosti päiväpeitoksi.

Kankaiksi valitsin Eurokankaasta jo keväällä luomupuuvilla neutraaleissa väreissä. Meille kun ei oltu kerrottu vauvan sukupuolta ja toisaalta halusin peiton sopivan myös perheen mahdollisille tuleville lapsille.

(joku ei sitten huomannut oikaista peittoa kunnolla ennen kuvausta...)
Puuvillakankaat leikkasin vähän sellaisella tajunnanvirta -menetelmällä. ;-) Tein ensin kehykset ristipistotyölle ja vasta sitten lähdin miettimään millaisia muita paloja peittoon haluaisin. Kaiken symmetrisyyden piristykseksi leikkasin tahallani hiukan erikokoisia neliöitä peiton ylälaitaan. Lopuksi ompelin peiton reunoihin ruskeat kaitaleet että ruskea reunakaitale olisi armollisempi kiinnittää (= ihan kaikki virheet reunoissa eivät näkyisi niin hyvin)

Tykkään itse lopputuloksesta vaikka jossain vaiheessa tikkaamista epäilinkin hiukan onnistumistani. Tämä ei varmasti jää viimeiseksi tilkkupeitokseni vaikka kaukana ovat vielä ne ajat, jolloin kokoaisin isoa lahjapeittoa kenelläkään !

En pidä kauheasti käärepapereista, joten taittelin peiton ja kääräisin hiukan kangasnauhaa paketin ympärille. Näin lahjamme näytti kivalta myös kastetilaisuuden lahjapöydässä.
Tiedättekös että on jo kesäkuun kolmas päivä ? Tai siis varmaan nejäs kun saan julkaistua tämän postauksen. Aivan uskomatonta miten tämä kevät on mennyt hujauksessa !! Kuka vei huhtikuun ja toukokuun sillä selkeä muistikuva mulla on viimeksi maaliskuusta.....?!? ;-)

Gorjuss-tyttö on tässä vaiheessa; tukka ja mekko. Nyt se sitten saakin jäädä kesäkuuksi lepäilemään korin pohjalle. Tuli tympäännys. Ja sitä paitsi tytärkään ei varmaan ehtisi viimeistellä työtä ennen kuin syksyllä. Ihmettelen sitä uudestaan heinäkuussa. Tai elokuussa, ehkä.

Ihan varkain laitoin alulle joku aika sitten Jardin Privén ilmaismallin Arbre du Printemps (olisiko jotain sinnepäin kuin että Kevään puu?). Sain sen jo tiistaina valmiiksikin mutta en ole ehtinyt kuvata sitä valmiina. Yhden muutoksen väreihinkin tein mutta siitä ja kankaasta enemmän sitten kun saan työn silitettyä.


Toukokuun työ Tralalaan ABC Bienvenue jäi kesken. Aika pahastikin. Mutta ei haittaa sillä tämä on vasta toinen RPH- työ, joka ei valmistunut alkuperäisessä aikataulussa. Ehkäpä jos en olisi ajautunut Gorjuss/Arbre du Printemps -sivuraiteille, olisi se valmistunut ennen kuun loppua. Edelleen tuon mallin kaunein kohta on minusta noi puut.

Kesäkuussa otin suunnitellusti käsittelyyn myöskin Tralalaan Jardin Turquoise et Chocolat -työn. Tammikuun aikana en edes tajunnut kuinka samantyylisiä tämä ja ABC Bienvenue ovatkaan; talo ja aakkosia. Kukkasia ja ornamentteja. Ja sydämiä. Jotenkin kuitenkin aivan eri tunnelma. Työn tarkemmat speksit löytyy täältä postauksesta ja kuvassa yllä se mitä ehdin tammikuussa työtä tehdä. Parin huonounisen yön jälkeen edistystäkin kuvaan verrattuna on jo tapahtunut.

Kuvan lähde; http://en.wikipedia.org/wiki/File:Milan_Montage.png
Maanantaina käännämme nokan kohti Milanoa ja Lombardiaa. Yleensä olen aina matkoiltani hankkinut jotain kivaa lähitulevaisuuden vaihtoihin mutta nyt löikin vähän tyhjää sillä minulla on edelleen menossa vaihtovapaa -vuosi. Siispä päätin ilahduttaa jotain blogini lukijaa. Arvon onnekkaan muutaman päivän päästä eli arvonta päättyy 9.6.2011 klo 23.59. Mukaan pääsee jättämällä kommentin ja kertomalla yhdellä adjektiivilla minkälaisen tuliaisen Milanosta toivoisi saavansa. Sen verran tiukkana haluan vielä olla että mukaan pääsee vain ne henkilöt, jotka ovat jo aiemminkin blogiini kommentoineet. Siis muuhunkin kuin edelliseen arvontaan. :-)
Yksinkertaista, vai mitä ?!
Nyt on pakko painua pehkuihin että jaksaa huomenna esikoisen 9-luokan kevätjuhlaan ja körötellä vaunu perässä vielä vajaa 700km sinne paikkakunnalle, jossa viljellään perunaa sekä valmistetaan silliä ja veneitä.
Ciao !
Kovin paljon en tammikuun aikana ehtinyt tehdä tässä kuussa työn alle otettavaa ristipistoa.

Asia korjaantui heti toukokuun alussa kun sain viheliäisen flunssan, joka pakotti muutamaksi päiväksi sohvan/sängyn pohjalle. Kuvan ottamisen jälkeen olen ehtinyt tehdä talon ja toisen puun valmiiksi.

Tykkään tästä mallista kovasti joskin 28ct pellava ei ole kaikista kivoin pistelykangas. Olen kuitenkin tyytyväinen että se tuli valittua varastokankaistani ja näin pienennettyä varaston kokoa. Olen ajatellut viimeistellä työn tauluksi meidän eteiseen (siihen peililiukuovia vastapäätä seinälle) mutta eteinen pitäisi maalata ennen sitä valkoiseksi....
Kiitos Pulu-kommenteista ! Uusi se on vain meille ja omistajanakin on luottoyhtiö mutta kiva sillä on huristella. Täyttyy hyvin meikäläisen autokriteerit; kaunis, Volvo ja ei jää jalkoihin. Nimenomaan tuossa järjestyksessä. ;-)
Sanna; juu, lanka on sieltä Pökkylästä. Toppi on melkein valmis mutta jumittui viime metreille. Pelkään että siitä tulee liian nafti. Jos odottaa tarpeeksi kauan niin ehkä se tuolla käsityökorissa venyy parempiin mittoihin....
Huomenna sitten jännitetään Euroviisuja....
Hiukan käsityötahti alkuvuodesta on kärsinyt mutta jotain sentään saatu valmiiksikin asti. Ihan ekaksi vielä kuva Halloween -työstä, joka siis oikeasti meni Sarin peittoon. Ihan pokkana tein sitä yhtenä hassutus-töistä. Sari oli kuulemma vähän ihmetellytkin miten olin innostunut tekemään ko. työtä sillä en ole mikään erityinen Halloween -fani. Tosin tämä malli oli oikeasti niin kiva että voisin pistellä sen uudestaan.

Nappasin parit kuvat peitosta juuri ennen Oupsin tapaamista meillä. Hurjan ison työn kokoamisessa teki taas Ritva.

Minullakin odottaisi peitto -projekti kokoamista. Sain tänään valmiiksi lasten tulevan serkun peittoon tulevan nalle -mallin. Ekopuuvillat on jo hankittuna Eurokankaasta ja Tilkkutexistä ajattelin tilata vielä ekovanua. Jospa olisin oikein ahkerana ja kokoaisin peiton jo toukokuussa vaikka vauvan laskettu aika on heinäkuussa.
Coeur bébé fille - Isabelle Haccourt-Vautier
Si la Mer m´était comptée
Langat DMC 3032, 3021 ja 3790
Kangas Zweigartin 32ct lugana, väri valkoinen
Tämä työhän oli 16. hassutustyöni. Kovin hyvässä vaiheessa eivät kyseisen projektin työt ole sillä Maatuskat jäivät reunusta vaille valmiiksi maaliskuussa. Toisaalta siihen nähden paljonko minulla roikkuu jo valmiita mutta viimeistelemättömiä töitä varastossa, ovat RPH-työt valmistuneet loppuun saakka hyvin; Noita-akka peittoon ja kahvitaulu. Tosin minun panosta viimeistelyyn ei kummankaan osalta ole juurikaan tarvittu. Muuta kuin kehystysliikkeessä maksamaan itseni kipeäksi.....
RPH-lukujärjestykseni mukaan otin maaliskuussa työn Tralalan Maatuskat. Ehdin tammikuussa työtä pistellä kovin vähän vaikka lankojen sävyt ja kangas oli aivan ihania.

Ekalla viikolla valmistui keskimmäinen maatuska ja tokalla toinen. Aikataulussa siis ollaan. :-) Vielä.

Ihan samalle kankaalle työtä on koko ajan pistelty vaikka kuvista päätellen sävy on aivan eri. Viimeisimmässä kuvassa on ehkä kaikista oikein. Ainakin minun näytölläni.
Kyseessä on siis iki-ihana Tuulian värjäämä Knitlob´s Lairin pellava, joita on myynnissä Violariumissa.
Tarkemmat speksit työstä ja kuva valmiina löytyy tästä postauksestani. Värit ovat mielestäni oikeasti tummemmat mitä kuva valmistajan sivuilla antaa ymmärtää. Atalien Rubis -lankaa käytetään noihin tummanpunaisiin osiin ja se on aivan loistava lanka ! Eikä muuten huolta hiutumisesta ja katkeilusta sillä pistellessä.
Mikä siinä muuten onkin että usein valmistajan kuvat ovat niin erilaisia (usein huonompia) kuin malli oikeasti on? Minulle on ainakin käynyt usein niin että sekä neule- että rsitipistomalleissa olen innostunut jostain vasta sitten kun olen nähnyt netissä tai livenä sen jonkun toisen tekemänä.
Alkuvuoden postaustahti on hiipunut helmi-maaliskuussa mitättömäksi monestakin syystä. Tahti ei tästä varmaan juurikaan parane, kiitos muun aktiviteetin. Käsitöitä on kuitenkin onneksi tullut koko ajan tehtyä.
Muutama päivä ennen kuun vaihtumista sain valmiiksi LHN:n kahvitaulu -sarjan. Jälkiviisaana voisin todeta että ehkä olisi ollut parempi vaihtoehto pohjakankaaksi sellainen vaalean harmaansävyinen käsinvärjätty pellava. Ei sillä etteikö se näinkin kaunis olisi. Jätin reunukset kuvioista pois kokonaan kuten irtokukkaset kuppien yläpuolelta. Frappuccinon vaahdon ja lautasen värit muutin valkoisemmaksi ja suklaahippuset jätin tekemättä (minun käsialalla ne näyttivät roskilta). Vien työn kehystykseen ensi maanantaina ja sen paikka tulee olemaan meidän uuden keittiön seinällä. Tässä olevat kuvat ovat vauhdissa räpsäistyjä ja parempia saatte sitten kehystetystä työstä.




Muutaman piston ehdin kuun lopussa tehdä taas Jardin Priven Christmas -työtä.

En olisi kyllä uskonut mutta ehkä kevät tekee sen että tätä työtä ei nyt ihan hirveästi nappaa pistellä. Vai johtuuko se kenties JP:n uudesta ihanasta Quakerista.....
Sain noita-työn valmiiksi muutama päivä ennen kuun vaihdetta, joten päätin nämä päivät "varastaa" Christmas -työlle. Senhän aloitin joulun pyhinä mutta pistely keskeytyi RPH-tempauksen vuoksi. Minä niin tykkään noista väreistä, erityisesti tuosta Knitlob´s Lairin värjäämästä iki-ihanasta pellavasta, jolle työtä pistelen. Osa vihreän sävyistä näyttää yksistään aika räikeän kirkkailta mutta mielestäni kokonaisuus on harmoninen.

Helmikuun ensimmäisenä päivänä otin sitten kiltisti käteeni LHN:n kahvitaulut. Työ on edennyt suht kivasti ja viikonloppuna napatun kuvan jälkeen olen saanut myös Frappuccinon valmiiksi. Tosin puran varmaan sen lautasen ja vaahdon sillä ne sulautuvat liikaa taustakankaaseen. Joku käsinvärjätty valkoinen voisi toimia paremmin. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo Christmas-työn kangas olisi sopinut myös tähän työhön.


Jätän kehysten lisäksi pois myös kukkaset/hedelmät/mitkä lie noista kuppien yläosista. Tykkään tälläisestä yksinkertaisemmasta.
Nyt täytyy hosua nukkumaan sillä lähden aamuvarhaisella kuskaamaan joitain onnellisia Pariisin koneelle ja käsityömessuille sinne.
Useassa blogissa on saatu jo monia RPH-töitä valmiiksi, toisin kuin minulla. Koska perversioni on organisointi (ja listojen tekminen sekä tavoitteiden asetanta) olen koonnut RPH-töistä suunnitelman miten saan kaikki valmiiksi aikataulussa. Ainakin tammikuun osalta aikataulu pitää ! :-)

Un Tour dans mon Sac - C Mon Monde
90*119 pistoa
Langat DMC
Kangas Silkweaverin 28ct Cashel pellava, väri Sterling Silver
Pistelyaika 1.-29.1.2011
Kiva malli ja kankaan väri edelleen upea. Erityisesti tykkään noidan kasvoista ja tuosta käsilaukusta sekä sateenvarjosta. Jos jotain parannettavaa mallissa olisi niin ehkä lievä tasapainottomuus mutta ehkä se häiritsee vain minua joka haen katseella aina sopusuhtaisuutta.
Malli lähtee saman tien kiertoon eli jos olet kiinnostunut vaihtamaan kyseisen mallin niin vaihdoissa kelpuutan jotain toivelistaltani. Tai voit ehdottaa jotain muuta mallia. Rahaa en halua vaihtaa. :-)
Toisilla on paukkunut valmiiksi asti jo lukuisia RPH-töitä. Toisin se on minulla.... Tosin 1.1 aloitettu CMonMonden työ Un tour dans mon Sac näyttää uhkaavasti valmistuvan ennen kuun loppua.

Tummanharmaalla pistellessäni aakkosia, taloa, lintuja ja noitaa, mietin miten tuo vaalea ja punaiset sävyt sopisivat lopputulokseen. Jossain vaiheessa jo päätin vaihtaa ne samaan harmaaseen mutta nyt olen tyytyväinen etten tehnyt niin. Noidasta tulee hupaisa laukkuineen päivineen ja värikkäät kasvot ovat piste iin päälle. Enkä voi olla kehumatta tuota Silkweaverin kangasta ja sen väriä (28ct Cashel pellava, väri Sterling Silver). Kangas on yllättävän tiheän näköinen ollakseen vain 28ct. Olen törmännyt 30 ct kankaisiin, jotka näyttävät harvemmilta kuin tämä. Tätä on kyllä ollut ilo tehdä!

Nature´s Beauty ei ehtinyt kauhean paljon edetä vaikka tykkään tosi paljon noista väreistä. Ajattelin että pistelisin tämän valmiiksi vasta marraskuussa sillä minulla ei ole vielä tietoa mihin sen meillä ripustaisin. Viimeistelytän sen kuitenkin tauluksi.
R&R Reproductioninkankaat ansaitsevat kyllä lisätutustumista sillä tälle oli mukava pistellä. Ainakin 123.stitch -putiikin sivuilta löytyy suhteellisen kattavakin valikoima heidän kankaitaan. Sieltä tuon omanikin olen viime syksynä tilannut.

Tarvitsin noita-työtä varten lisää DMC 3799 lankaa ja ostoskoriin "lipsahti" samalla nämä kauniit sakset Violariumista (joka on siis meiltä n. 10 min. ajomatkan päässä). Pidän Bohinin saksista sillä sen lisäksi että ne ovat kauniit, on niillä erinomainen leikata. Muita mieluisia merkkejä saksissa ovat Gingher ja Sajou. Jälkimmäisiä tosin minulle ei (vielä muistaakseni) ole yksiäkään vaikka paljon saksia omistankin. Saksi-postausta on joskus toivottukin ja korvan taakse idea laitettu.
Hassutuksen aikana en ehtinyt kuvailla töiden etenemistä mutta tempauksen jälkeen nappasin kuvat kaikista. Tässä ensimmäinen rykäys;

Kahvitaulut eivät hirveitä edistyneet ensimmäisinä pistelypäivinään. Aloitin Cappuccinosta (oik. ylh.) Frappuccinon (iso kuva) kautta Latteen (vas. alh.). Motivaatio CC:n silkkilankaan oli aikasta alhainen Laten kohdalla ja se myös näkyy pistojen määrässä. Tämä täytyy kuitenkin saada valmiiksi ennen kuin meidän keittiöremontti eli otetaan helmikuun projektiksi. Sellainen projekti-, ei prosessityö (=pääasia lopputulos).
Tässä on Maatuska-työn alku. Tykkäsin pistellä tuolle Tuulian värjäämälle kankaalle ja käyttämäni langan sininen sävy on kaunis. En pidä juurikaan keltaisesta mutta tässä se ajaa asiansa. Jospa tämän ottaisi työn alle paremmin maaliskuussa. Tätä on kiva pistellä ja saada viimeisteltyä pussukaksi. Siis selkeästi sekä projekti- että prosessityö.

Puutarha-työ kuuluu samaan kastiin edellisen kanssa. Tosin minulla ei ole aavistustakaan miten tulen tämän viimeistelemään. Täytyy ottaa kuva paremmassa valossa niin näette kuinka kauniita noiden lankojen sävyt ovat. Käytän työssä vain kahta lankaa; Atalien Eucalyptus ja WDW:n Molasses. Tätä työtä jatketaan kesäkuussa koska olemme pari viikkoa reissun päällä ja tarvikkeineen se mahtuu pieneen projektipussukkaan käsilaukkuun.
Coeur bébé fille - Isabelle Haccourt-Vautier
Si la Mer m´était comptée
Kangas Zweigartin 32ct lugana, väri valkoinen

Lennun ja Annen yllytyksestä aloitin tänään 16. mallin samaan RPH-tempaukseen. Puolustukseksi sanottakoon että tämä on pisteltävä joka tapauksessa ennen heinäkuun alkua ja viimeistelysuunnitelmakin on tiedossa. Eli virallisesti en ole maaninen aloittaja, enhän ? ;-)
Omista varastoista löytyi myös tähän kaikki. Vähän jäin miettimään tuota puhtaan valkoista kangasta mutta tällä nyt mennään. Viimeistelen tämän lasten heinäkuussa syntyvälle serkulle sängynpeitoksi/makuualustaksi, joten voin muilla kankailla elävöittää ja pehmentää kovaa valkoista. Langan väriksi valitsin ruskean sävyä 3790 ja ajattelin pistellä sillä tuon nallen. Todennäköisesti valitsen hiukan vaaleamman ruskean sävyn tuohon kukkaköynnökseen eli teen sävyt päinvastoin kuin mallissa. Voipi olla että joudun hankkimaan tuollaisen DMC:n värikartan tai sitten änkeän itseni kylään sellaista tutkimaan. Violariumissa on muistaakseni myynnissä värikartta lankanäytteineen. Se olisi kätevä apuväline jos vaihtaa mallissa suositeltuja värejä.
DMC:n sivuilla surffaillessa tuli taas vastaan tämä (pdf) aivan lyömätön apuväline DMC:n muliinilankojen varastonhallintaan. Aloittaessa uutta työtä voi vain vilkaista tuota taulukkoa niin näkee sen omistaako kaikki mallissa käytettävät langat. Itsellä käytössä ollut systeemi jo vuosien ajan.
Kiitän ja kumarran tempauksen ristipistoilijoiden puolelle tuoneelle Minnalle. Toisaalta on hyvä että tämä loppuu sillä huusholli ja muut harrastukset ovat olleet suhteellisen retuperällä kun olen notkunut tässä netin ääressä ihastellen teidän muiden aloituksia ja ihania malleja. Oma kooste on vielä tekemättä ja se jääkin ensi viikkoon.
Kivaa on ollut ja ensi vuonna taas!
Nature´s Beauty - Little House Needleworks
Koko 107*135 pistoa
Langat DMC
KangasR&R Productionin 32 ct pellava, väri flax fields

Tämä työ on vähän niinkuin sokerina pohjalla. Tosin tällä kertaa valepohjalla*. Ihastuin malliin kun näin Oupsin talo-RR työssä (en muista kenellä) talon ja noita kukkia pisteltyinä. Ne olivat huikean hienot. Onneksi työn keskikohdasta oli helppo laskea talon aloituspistot ja pääsin heti käyntiin kauniilla langalla.
Lisäplussaa malli saa siitä että se on toteutettu kokonaan DMC:n langoilla. Turhan usein viime aikoina ovat uudet LHN-mallit ohjeistettu Crescent Coloursin langoille vähintään osittain.
Tähän työhön olen hankkinut jopa ohjeen suosituksessa olevan kankaan. En ole aiemmin R&R Productionin kankaita käyttänyt mutta tämä ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi. Pistelytuntuma ainakin alussa on mukava.
* Lennun luona tiistaina tuli tosiaan luvattua jatkaa vielä yhdellä mallilla RPH -tempausta. Siitä sitten lisää huomenna. Ensi viikon kuluessa ajattelin kirjoitella myös enemmän fiiliksiä kankaista ja langoista mitä viimeisen kahden viikon aikana on tullut käytettyä. Ja tietenkin niistä jatkosuunnitelmista töiden suhteen. Jos oikein olisi ahkerana niin kuvaisi myös töiden etenemistilannetta mutta se on jo aika paljon luvattu. ;-) Tällä hetkellä fiilis on se että kaikki aloitetut valmiiksi tämän vuoden puolella kuten tempauksen henkeen kuuluu. Kun vain ei mene ilmoittautumaan mihinkään vaihtoon....
Jännityksellä odotan myös mitä nämä kaksi puuhaavat maanantaina....
________________________________________________
Kiitos kivoista kommenteista !
Lumiruusu; vitsit minkä teit ! En ollutkaan hoksannut noita uutuuksia aiemmin. Se uusi quaker on tosi kaunis ja menee hankintaan jonain päivänä. Tykkään myös niistä AMAP:n uudehkoista sydänmalleista.
Sanna; kiva kuulla että jalomielisesti tarjoat kodin ylimääräisille pussukoille !
Mari; muistelinkin myös sinun vaihtaneen niitä värejä. Sinun syksyruususi ovat todella upeat. Mukava kuulla että noita "analyysejä" on ollut mukava lukea. Itsekin tykkään lukea muiden blogeista fiiliksiä eri langoista, kankaista yms. Pitäisi opetella vielä laittamaan niitä ylös niin se helpottaisi muistamista myöhemminkin.
Roses d´automne - Tralala
Langat DMC ja Atalie Rubis ja Cerise sekä Carrie´s Creationin Black Cherry
Kangas Silkweaverin 28ct Lugana, väri Blue Dynasty

Kuvan lähde: http://brod76.canalblog.com
Tänään jatkettiin siis taatulla Tralala-linjalla. Tein vähän muutoksia sillä mielestäni ainakin Atalien Safari näytti sopimattomalta muihin väreihin ja vaihdoin sen Atalien Ceriseen. Ehkä se oli tuo kankaan väri, joka sopimattomuuden aiheutti. Mietin myös kehyksen värin vaihtamista. Ohjeen mukainen on Atalien Coléus mutta saatan vaihtaa sen Carrie´s Creationin Black Cherry lankaan.
Tykkään tosi paljon (edelleen) noista Silkweaverin kankaista. Tosin tämä 28 ct Lugana on vähän turhan harvaa.
Viimeistelystä ei ole hajuakaan. Kuinkahan paljon ihminen tarvitsisi käsityöpussukoita ?
Uuden mutta surkean talk show -ohjelman
Korkojen kera
ja uuden mutta surkean lääkärisarjan
Kallista kipua
ohjelman aikana sain aikaiseksi melkein kokonaan keskimmäisen kukan. Onneksi huomenna tulee taas
Munamies
, joka pelastaa viikonlopun telkkarintuijotuksen ! ;-)
Deux Danseurs (pakkaus) - Le Bonheur des Dames
Koko 80*100
Langat DMC
Kangas pellava-aida

Kuvan lähde: www.bonheur-des-dames.biz
Tämä on ainoa valmispakkaus, joka on minulla mukana tässä tempauksessa. En mitenkään hirveästi pidä aida-kankaasta mutta tämä pellava-aida on mukiinmenevää. Tämä on sopiva automatka-työ sillä en pysty (lue näe) pistelemään pellavaa autossa.
Saman sarjan toinen työ minulla on ollut työn alla jo jonkin aikaa mutta kolmas on jo valmiina.
Keskeneräinen työ;

Joka valmiina tulee näyttämään tältä;

Kuvan lähde; www.violarium.com
Jo valmiina oleva työ;
Näistä tulee kiva trio meidän seinälle. Suunnitelmissa kehystyttää itsenäisinä töinä, ei siis kuten LHN:n kahvitaulut. Kangas on oikeasti samanvärinen vaikka näyttää kaikissa kuvissa erilaiselta. Ehkä tuossa Violariumin sivuilta kopioidussa kuvassa totuudenmukaisin sävy.
Muistin juuri että minulla on saman valmistajan talvinen neulavihko jossain. Täytyykin kaivaa se käyttöön. Ja ottaa kuva sillä en löytänyt sellaista mistään. Sitten kun tämä äläostamitäänturhaa -kamppanja loppuu, voisin hankkia samaan settiin kuuluvan saksikoristeen.
The Rain Fell - Little House Needleworks
Langat DMC ja Crescent Colours
Kangas Belfast 32ct pellava, väri Olive Green
Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
Tälle työlle olen sisarmallin tehnyt 2008 mutta nyt vasta pääsin aloittamaan tätä. Langat ja kangaskin on ollut hankittuna varmaan tuosta saakka. Ajattelin viimeistellä nämä tauluiksi mutta sijoituspaikasta en vielä tiedä kun ne eivät oikein meille seinälle passaa. Mutta pääasiahan on että projekti etenee, vai mitä ? ;-)
Ehdin pistellä parin iltaohjelman aikana sanan grew ja sateenvarjon alaosan. Hiukan jäin miettimään tytön mekon väriä sillä se pitäisi pistellä samalla kuin tuo teksti. Voi olla että haluan vähemmän harmaan.

"Sisarmalli" Curly Q Ewe
Sunnuntain työ on mietinnän alla. Ehkä katselen jonkun kivan nalle -mallin lasten kesällä syntyvän serkun peittoon.
Nyt olisi hyvin (?) aikaa sitä pistellä ja etsiä jostain luomupuuvillaa viimeistelyyn. Luomupuuvillan hankitapaikkoja saa suositella.
Les Lettres de mon Jardin - C Mon Monde
Langat DMC 3774 ja The Gentle Art
Kangas Knitlob´s Lair hand dyed 32 ct pellava, väri harmaanvalkoinen
Kuvan lähde: www.cmonmonde.fr
Tässä mallissa yhdistyy minun lemppari-pistelyhahmot; aakkosia ja pistelijä. Mielestäni tässä on vähän jotain samaa kuin A Mon Ami Pierren malleissa. Mutta ei paljon. Viimeistelen tämän todennäköisesti joksikin tarvikepussukaksi, -kansioksi tms.
Tänään jossain holtittomassa seurassa tuli vissiin luvattua jatkaa hassuttelua sunnuntaihin asti. Että tulee viikko täyteen. Tai jotain. Tosin noi toiset voi olla niin hulluja että aloittavat töitä kuukauden loppuun asti. Ei niistä tiedä.... ;-)
Simple Joys - Little House Needleworks
Langat Crescent Colours ja Weeks Dye Works
Kangas Weeks Dye Works 30 ct pellava, väri Mocha

Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
Tralala-putken jälkeen palasin taas LHN-mallien pariin. Tähän olin leikannut sen verran naftin palan kangasta että hetken pistelyjen jälkeen piti tehdä tarkistusmittaus; 3 cm jää kaikkiin reunoihin tilaa. Ei nyt ihan hirveästi sillä yleensä varaan n. 5 cm/reuna. Jos en sitten jätä pois tuota kehystä, joka ei mielestäni ole kovin nätti.
Viimeistelystä ei tietoa mutta ajatus taulusta on alkanut hiipiä mieleen. Tämä olisi hyvä taulu muistuttamaan tärkeistä asioista vaikka tuohon työpöydän yläpuolelle.
Langat/threads DMC ja Atalie Rubis ja Poudre
Kangas/fabric Country French 28ct linen, väri Hazelnut

Kuvan lähde: http://brod76.canalblog.com
Tämän kauniin mallin sain Ritvalta Oupsin viime vuotisessa syntärivaihdossa. Viimestelyksi olen suunnitellut kehystyttää työn meidän eteiseen. Olen myös joskus hankkinut Tiimarista tms.halpakaupasta kaksi harmaata avainkaappia, jotka olen suunnitellut maalaavani valkoiseksi. Tästä mallista voisi niihin poimia esim. puut koristamaan ovia. Puut itse asiassa olivatkin juuri ne, jotka kiinnittivät huomioni tähän malliin Violariumin valikoimista.
Tähän en hirveästi ehtinyt tänään pistellä sillä aamun rauhalliset hetket vietin noidan parissa. Tajusin myös aamulla että jos/kun mielii saada kaikki RPH-työt valmiiksi ennen vuoden loppua, on valmistumistahti yli 1 kpl /kk......jepjep....*pyyhkii otsalta hikeä*
This adorable chart gave Ritva (no blog) in our local stitchers exchange. It was in my wishlist and I was very pleased to have it. Originally I fell in love with those beautifull trees beside the house.
I´m planning to get it framed when finished. It would be hanging in our hall. Also I planned to stitch some day those trees separately and finish them into two cabinets where we keep our keys. We´ll see wheb that day comes.... ;-)
Langat DMC ja Atalie Rubis
Kangas Knitlob´s Lair hand dyed 32ct pellava, väri harmaanvalkoinen

Kuvan lähde: http://brod76.canalblog.com
Tralalan mallilla jatkettiin tänään. Maatuskat ovat odotelleet varastossa jo tuskallisen pitkään ja nyt oli ilo saada ne työn alle. Nämä viimeisteltäneen laukuksi tai joksikin pussukaksi.
Tämän "sisarmalli" odottelee myös varastossa. Joskus kun sen saan työn alle, on ajatuksena vaihtaa värit toisiin sillä mielestäni värit eivät sovi kokeshi -nukeille.

Kuvan lähde: http://brod76.canalblog.com
Eilisen Atalien jälkeen tuntuu DMC nyt ohuemmalta. Olen aina pitänyt Atalien lankoja kalliina mutta ehkä kuitenkin niissä on jotain mistä kannattaa maksaa. Vielä kun niihin saisi paremman värinkeston (=pesunkestäviksi).
Jardin Turquoise et Chocolat - Tralala
Langat Atalie Eucalyptus, Weeks Dye Works Molasses
Kangas Knitlob´s Lair hand dyed 32 ct pellava, väri harmaanvalkoinen

Kuvan lähde: http://brod76.canalblog.com
Minusta Tralala (suunnittelija Corinne Rigaudeau) on Euroopan vastine Little House Needleworksille (Diane Williamsille). Tai toisin päin. Malleissa on jotain samanlaista mutkatonta naiviutta.
Toisinaan suunnittelijoiden omat kuvat malleista ovat tosi huonoja. Tässä juurikin esimerkki. Vaikka vain toinen langoista on suosituksen mukainen, on työ aivan eri näköinen oikeasti.
Tämän työn myötä pistelyinto palasi. Ihana malli ja aivan ihanat langat. Käytän tässä Atalien peruslankaa värissä Eucalyptus ja Weeks Dye Worksin peruslankaa värissä Molasses. Minulla on nyt pisteltynä ylin aakkosrivi kehystettynä ylä- ja alapuolella "pylpyrä"rivillä. Hiukan mietin onko Molasses liian tumma väriltään Eucalyptuksen kaveriksi mutta päätin kuitenkin näillä jatkaa.
Käytän pari viikkoisen hassutuksen aikana monia eri lankoja. Malleissa käytetään DMC:n muliinilankojen lisäksi Weeks Dye Worksin, Atalien, Crescent Coloursin sekä Carrie´s Creationin muliinilankoja sekä Crescent Coloursin silkkejä. Oivallinen tilaisuus siis verrata pisteltävyyttä ja lopputulosta. Voisi melkein ottaa heti tammikuun lopussa työn alle joku Atalien silkkilangalla tehtävä työ niin voisi vertailla näitä käytetyimpiä lankoja keskenään. Taitaa vielä joku Valdanin lankakin varastosta löytyä.
Cappuccino - Little House Needleworks
Langat Crescent Colours silks
Kangas Zweigart (?) Belfast 32 ct, väri Country Mocha
Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
Ihanaa kun huomenna ei tarvitse enää kirjaimellisesti takkuilla näiden silkkilankojen kanssa !! Onkohan se vain Crescent Coloursin silkit vai kaikki muutkin silkit samanlaisia (Needlepoint tai Vicky Clayton ?) Muistaakseni Atalien silkkilangat ovat ainakin vähän tuhdimpia eivätkä hiudu näin helposti. Niissä on mielestäni kiiltoakin enemmän. Värivaihteluakin näissä on aika vähän. Onneksi pisteltävää ei ole kovin paljon ja viimeistely selvillä niin työt voivat joskus jopa valmistuakin. Mielellään viimeistään silloin kun keittiöremontti on valmis.
Itselle muistiin; vaihda CC:n langat toisiin tulevissa töissä jos vain voit.
Frappuccino - Little House Needleworks
Langat Crescent Colours silks
Kangas Zweigart (?) Belfast 32 ct, väri Country Mocha
Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com

Eilisen perusteella en ole näiden silkkilankojen suuri fani. Takkuuntuvat helposti ja jotenkin liian "lötköjä" minun makuuni. Näin ohuissa ei mielestäni tule edes oikein esille silkille tyypillinen kiilto. Rohkeasti lähdin pistelemään kahdella säikeellä vaikka pakkauksen ohje on yhdellä. Halusin kuitenkin väreistä voimakkaat eikä utuiset, kuten yhdellä säikeellä pistellyt työt usein ovat.
Onko kokemuksia riittääkö lanka pakkauksessa tällä tyylillä ?
Kehysten pistelyä vielä harkitsen. Vierastan hiukan niiden karkkimaisia värejä, joita löytyy kyllä kupeistakin mutta ei niin paljon. Yksi ajatus on valita joitain neutraaleja samoja värejä kehyksiin joka kupille.
Caffe Latte - Little House Needleworks
Langat Crescent Colours silks
Kangas Zweigart (?) Belfast 32 ct, väri Country Mocha

Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
Tämä on ensimmäinen kolmesta kahviaiheisesta taulusta. Tarkoitus olisi viimeistellä ne tauluksi kuten Mari on tässä tehnyt. Voi olla että jätän samalla tavalla kehyksetkin pistelemättä sillä tarkoitus on viimeistellä juurikin samanlaiseksi tauluksi meidän keittiöön.
Pistelen kaikki kolme (Caffe Latte, Frappuccino ja Capuccino) samalle kankaalle. Käytäntö näyttää kuinka hankalaa pistely on tuollaiselle pitkänomaiselle kankaalle mutta ainakin keskikohtien laskeminen suhteessa toisiinsa oli ihan jostain pimeästä paikasta.
Törmäsin tänään muuten hauskaan ilmaismalliin (pdf) Plum Street Samplers -blogissa. Tykkään joistakin hänen malleistaan mutta en ole koskaan niitä (vielä) pistellyt.
Alphabet Rhyme - Little House Needleworks
Langat Crescent Colours ja DMC
Kangas Weeks Dye Works 30 ct pellava, väri Mocha

Pistelen tätä samalle kankaalle samasta erästä kuin tuota eilistä Small Token -mallia. Nyt kirjontakehysten pidikkeiden alla oli lakananriekaleet eikä jälkiä jäänyt, ainakaan kovin pahasti. Tosin pistelyaikaa oli tänään huomattavasti vähemmän kuin eilen. Hiukan minua häiritsee kankaassa oleva nukkaisuus, jota on siellä täällä. En ole huomannut saman valmistajan sinisessä (se iso lumiukko -työ) tai punaisessa (varastossa) kankaassa samaa. Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on ollut WDW:n kankaista ?
Tämän mallin viimeistelystä ei ole vielä hajuakaan. Hiukan vaihtoehtoja rajoittaa tuo kankaan ja lankojen värien kesto. Ehdotuksia ?
Small Token - Blackbird Designs
Koko 49*69 pistoa
Langat Crescent Colours
Kangas Weeks Dye Works 30 ct pellava, väri Mocha
Kankaana minulla on huomattavasti tummempi/ruskeampi kuin mallin kangas on mutta mielestäni lankojen värit tulevat hyvin esiin myös siinä. Yksi huono puoli kankaassa näyttää olevan; käyttämistäni kirjontakehyksistä näytää jäävän painaumien jäljet kankaaseen. Kokemukseni mukaan WDW:n kankaat ovat erittäin väriä päästäviä eli valmiin työn huuhtelu on kokonaan pois suljettu.
Olen tämän mallin pistellyt jo kertaalleen DMC:n langoilla mutta halusin vielä kokeilla suunnittelijan suosittelemilla erikoislangoilla. Viimeistelemättä tuo työ vielä on eikä siitä ole oikein ajatustakaan.
Tässä siis se aiemmin tehty malli kuvaushetkellä vielä keskeneräisenä. Jahka joskus aurinko vähän pilkistää niin otan kuvan nyt työn alla olevasta, jonka värit ovat kyllä mielestäni tyystin toiset.

Ihan ensiksi hirveän paljon kiitoksia kauniista kommenteista, joita olen saanut vaihtoihin tekemistäni töistä ! Erityisen tyytyväinen itsekin olen Marja-Liisalle tekemästäni pussukasta sekä Teijan viimeisestä vaihtolahjasta.
Tulen rasittamaan teitä RPH:n aikana jokapäiväisellä päivityksellä sen päivän mallista. Ja kyllä, olen aivan innoissani kuin pikkulikka kun voi aloittaa ihan surutta näin monta työtä peräjälkeen !! Tosin joulun aikana työn alla ollut Jardin Privén Christmas on ollut myös kiva työ mutta nyt se siis joutuu hetkeksi syrjään.

Kuvan lähde; www.jardinprive.com
Laitan tässä joku päivä kuvaa miten se on edistynyt. Teen työtä hiukan tummemmalle käsinvärjätylle pellavalle kuin mallikuvassa. Ensin suunnittelin tekeväni siitä taulun kuten Lennu omastaan mutta muistin että meiltä puuttuu kokonaan joulukortti-tasku/seinävaate eli todennäköisesti ompelen tästä sellaisen.
Kirjoittelen tätä postausta n. klo 17 aikaan enkä vielä ole tehnyt pistoakaan alla olevaan malliin. Tämä päivä on mennyt langon kuskaamiseen kentälle, töissä parin tunnin pyörähdykseen ja tytön kaverin hakuun. Jospa tästä pääsisi pian valloittamaan olohuoneen television miesväen urheilumaratonilta.
Tämän päivän työni siis on;
Un tour dans mon Sac - C Mon Monde
Koko 90*119 pistoa
Langat DMC
Kangas Silkweaver 28ct Cashel linen, väri Sterling Silver

Kuvan lähde: www.cmonmonde.fr
C Mon Monden suunnittelijan blogi
En ole mikään mieletön Halloween-fani mutta tämä malli on jotenkin tosi hauska. Kait sitä itse on sen verran noita-akka että tästä tykkää ! Viimeistelykin työlle on jo tiedossa ja jonkinlainen deadline olemassa valmistumiselle.
C Mon Mondella on useita kivoja malleja, joista yksi toinenkin pääsi minun RPH-listalleni. Ihan sellaista tunnistettavaa tyyliä tämä suunnittelija ei mielestäni ole oikein tavoittanut (kuten esim. Tralala, CCN tai LHN) mutta ehkä se ei ole tarkoituskaan.
Olohuone hiljeni eli minä hiippailen teekuppini kanssa sohvan nurkkaan. Viettäkää ihanan laiska vuoden ensimmäinen päivä !
Heti tammikuun alussa pyörähtää käyntiin RistiPistoHassutus, jossa ajalla 1.-15.1 aloitetaan kunakin päivänä yksi uusi ristipistotyö. 16.1-31.12 välisenä aikana nämä työt saatetaan sitten loppuun. Helppoa kuin heinänteko vai miten se olikaan ? Minun työlistani on tässä (ja jatkossa myös tuossa sivupalkissa). Pelottavaa on se, että 95 % materiaaleista löytyi aivan omista varastoista. Vielä pelottavampaa se että varastot eivät sämähtäneetkään vaikka työn alle tuli 15 mallia....
RistiPistoHullutus 2011
1. Un tour dans mon Sac - C Mon Monde
Koko 90*119 pistoa
Langat DMC
Kangas Silkweaver 28ct Cashel linen, väri Sterling Silver
Kuvan lähde: http://www.cmonmonde.fr
2. Small Token - Blackbird Designs
Koko 49*69 pistoa
Langat Crescent Colours
Kangas Weeks Dye Works 30 ct pellava, väri Mocha

3. Alphabet Rhyme - Little House Needleworks
Koko 78*142 pistoa
Langat Crescent Colours ja DMC
Kangas Weeks Dye Works 30 ct pellava, väri Mocha
Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
4. Caffe Latte - Little House Needleworks
Koko 76*76 pistoa
Langat Crescent Colours silks
Kangas Zweigart (?) Belfast 32 ct, väri Country Mocha
Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
5. Frappuccino - Little House Needleworks
Koko 76*76 pistoa
Langat Crescent Colours silks
Kangas Zweigart (?) Belfast 32 ct, väri Country Mocha
Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
6. Cappuccino - Little House Needleworks
Koko 76*76 pistoa
Langat Crescent Colours silks
Kangas Zweigart (?) Belfast 32 ct, väri Country Mocha
Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
7. Jardin Turquoise et Chocolat - Tralala
Koko 71*167 pistoa
Langat Atalie Eucalyptus, Weeks Dye Works Molasses
Kangas Knitlob´s Lair hand dyed 30 ct (?) linen, väri harmaan valkoinen
Kuvan lähde: http://brod76.canalblog.com
8. Poupées Russe - Tralala
Koko 143*71 pistoa
Langat DMC ja Atalie Rubis
Kangas Knitlob´s Lair hand dyed 32 ct linen, väri harmaan valkoinen
Kuvan lähde: http://brod76.canalblog.com
9. ABC Bienvenue - Tralala
Koko 129*147 pistoa
Langat DMC ja Atalie Rubis ja Poudre
Kangas Country French 28ct linen, väri Hazelnut
Kuvan lähde: http://brod76.canalblog.com
10. Simple Joys - Little House Needleworks
Koko 111*111 pistoa
Langat Crescent Colours ja Weeks Dye Works
Kangas Weeks Dye Works 30 ct pellava, väri Mocha
Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
11. Les Lettres de mon Jardin - C Mon Monde
Koko 107*102 pistoa
Langat DMC 3774 ja The Gentle Art
Kangas Knitlob´s Lair hand dyed 32 ct linen, väri harmaan valkoinen

Kuvan lähde: http://www.cmonmonde.fr
12. The Rain Fell - Little House Needleworks
Koko 121*96 pistoa
Langat DMC ja Crescent Colours
Kangas Belfast 32ct linen, väri Olive Green
Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
13. Deux Danseurs (pakkaus) - Le Bonheur des Dames
Koko 80*100
Langat DMC
Kangas pellava-aida

Kuvan lähde: www.bonheur-des-dames.biz
14. Roses d´automne - Tralala
Koko 83*83 pistoa
Langat DMC ja Atalie Coléus, Safari ja Rubis
Kangas Knitlob´s Lair hand dyed 30 ct (?) linen, väri harmaan valkoinen

Kuvan lähde: http://brod76.canalblog.com
15. Nature´s Beauty - Little House Needleworks
Koko 107*135 pistoa
Langat DMC
Kangas 32 ct linen, väri flax fields

Kuvan lähde; /www.littlehouseneedleworks.com
|