Olen jo joku aika sitten saanut tunnustuksen Tinniinan blogissa. Kiitos ja kumarrus !   Kiva kuulla että olen toiminut innoittajana ristipisto -maailmaan. Rohkeasti vain tekemään ihailemiasi käsitöitä sillä se riittää että osaa kirjoa langan kankaassa ristiin.

Tunnustukseen kuului pieni tehtävä eli vastaaminen seuraavaan kolmeen kohtaan

1) Jaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggaajalle

GoogleReaderissani on satoja blogeja, joita seuraan enemmän tai vähemmän intensiivisesti mutta tähän päätin valita (minulle) uudehkoja tuttavuuksia, joista tykkään. Yksikään ei ole ristipisto- tai neulonta-aiheinen.

Mansikkamäki - kauniita kakkuja on monessa leivontablogissa mutta tämän polkkaajan fantasiapiparit ovat sanoinkuvaamattomia ! Katsokaa vaikka itse !!

Hippu -blogin löysin viime viikolla kun kuukkeloin sopivaa pussukan ohjetta. Kivoja kankaita ja hauskoja töitä. Harmi ettei tälläisiä inspis -blogeja ollut silloin kun omat ipanat olivat taapero-iässä jolloin tuli heille ommeltua paljon vaatteita.

Päiväni Murmelina -blogia kirjoitellaan tästä melkein kotikulmilta. Ihania ruokaohjeita ja kesällä oli kivoja kuvia Oulusta. Pidän siitä että Marika käyttää paljon luomutuotteita ja itse asiassa olisikin kiva lukea joskus postaus mistä hän hankkii luomuraaka-aineet.

INAhdus - kirjablogi kiireiselle. Hauskaa (ja asiallistakin) tekstiä uutuuskirjoista ja vähän vanhemmastakin kirjallisuudesta. Tykkään tyylistä tosi paljon.

Korttipäivä -blogia kirjoitellaan samalla näppiksellä kuin minäkin eli meillä on polkkaajia kahdessa sukupolvessa.

 

2) Kerro 3 asiaa, joita rakastat

Tylsästi keskityn ristipistoihin, joten ette saa nyt meheviä paljastuksia minusta persoonana.

2.1 erilaisia samplereita. Aivan ehdoton suosikki on Mon Ami Pierre. Erityisen kauniita ovat ne mallit, joissa on kuvattuna myös pistelijä tai pistelijän tarvikkeita

2.2 Weeks Dye Worksin pellava-kankaat. Mielettömän hienot värit. Ainoa miinus on heikko värinkesto.

2.3 ristipistosakset. Omistan karkeasti arvioiden 5-6 kappaletta. Haaveilen mm. Sajoun Veined ivory, Mother of pearlLa folie des Ciseaux,  Swarovski Classic 506 pearl/gold ja silver/grey,  saksalaisen Dovon sakset ovat ihania. Pidän kauniista saksista mutta mielestäni ne pitää olla myös käytössä hyvät (lue tarpeeksi terävät)

3) Näytä rakastamasi kuva ja kerro siitä.

Rakastan merta ja matkailua. Aika usein nuo kaksi tekijää yhdistetään eli matkailemme meren äärellä. Meri on alati kiehtova ja pidän siitä kaikissa sen muodoissa. Ei ole väliä onko Välimeren lämpöä ja suolaa vai Itämeren koleutta ja raikkautta. Kaikki käy. Parasta meren rannalla on tuuli ja veden ääni.  Kuten joku toinenkin polkkaaja kirjoitti; minun olisi pitänyt asua Lofooteilla. Tai Ahvenanmaalla.